Aikido Tulosta
 
 

osenseiAikido on vanhoihin japanilaisiin taistelutaitoihin perustuva moderni kaiken ikäisille ja kokoisille ihmisille sopiva budolaji.

Aikidossa korostetaan henkistä kasvua. Fyysinen harjoittelu käy yhdessä henkisen kehityksen kanssa.

Liikkumisen idea perustuu täydelliseen todellisuuden hyväksyntään, vastustajan voiman hyväksikäyttöön, tasapainon horjuttamiseen ja pyöreään, spiraalinomaiseen liikkeeseen. Aikido on itsepuolustuslaji.

Aikidon varsinainen päämäärä ei kuitenkaan liity itsepuolustukseen vaan itsensä voittamiseen. Lajin tarkoitus on ymmärtää väkivallan mielettömyys ja etsiä rauhallisia tapoja ratkaista ristiriitoja.

Aikidon tarkoitus on suojella elämää, eikä vahingoittaa muita. Aikidossa ei taistella kumppanin voimaa vastaan, vaan opetellaan joustavasti mukautumaan hänen liikkeisiinsä ja puolustautumaan horjutuksilla, sekä herkkiä pisteitä käyttämällä. Ihanne on, että taistelutilanteessa aikidoka osaa puolustautua vahingoittamatta itseään ja vahingoittamalla hyökkääjää mahdollisimman vähän; Aikidon tarkoitus on luoda ystävyyttä ihmisten välille.

Aikido kehittää yleiskunnon lisäksi tasapainoa, koordinaatiokykyä ja notkeutta. Lajin aloittamiskynnys on matala, sillä harrastuksen alkuvaiheessa edetään rauhallisesti ja luodaan vankka perusta myöhemmille haasteille. Monille aikidosta tulee elinikäinen harrastus, jopa elämäntapa. Aikido eroaa monista muista budolajeista siinä, että aikidossa ei kilpailla, koska kilpailu rikkoo harmonian ihmisten väliltä.

Lue lisää aikidosta >>>

ukemi2

Viimeksi päivitetty 20.01.2011 15:15
 
index_10
index_11
index_12